19.4.2016

rekry päällä


Meillä on vastaavan neuvojan paikka auki; toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. 

Työpaikkailmoitus on luettavissa täällä. Haku päättyy 10.5.2016.

18.4.2016

kesäinen kukkaniitty



Keväällä 2015 toteutettu seinämaalaus Alliinassa vie ajatukset kesäiselle kukkaniitylle. 


 

Maalauksen toteutti lahjakas tyttötiimi Ylä-Savon Ammattiopiston sisustuspuolelta. 



15.4.2016

vaikka puutarhakalusteisiin



Kokonaan trikoomatonkuteesta tehty istuinalusta tuo mukavaa lämpöä ja
persoonallisuutta puutarhakalusteisiin.


Loimi odottaa kangaspuissa seuraavaa kutojaa.



11.4.2016

rivi riviltä



Ison ryijyn tekeminen vaatii valtavan ison työn. Merjalla parhaillaan loppusuoralla oleva Paratiisin omenapuu (Eemil Halonen, 1920-luku) on 165 cm leveä ja 240 cm korkea jugendryijy. 

Ryijyn pinta koostuu "lyhyistä langanpätkistä", joita kiinnitetään loimilankoihin riveittäin. Nukan kiinnittämiseen käytetty solmu, ryijysolmu, on yksinkertainen. Mutta kuvittele -  Paratiisin omenapuussa on yli 44 000 nukkaa!



Kokeneelta kutojalta ryijysolmu syntyy näppärästi ja ryijy valmistuu rivi riviltä.


Pinta viimeistellään vielä kangaspuista oton jälkeen.


Ryijyn nurja puoli on niin siisti, että myös sitä kannattaa esitellä.

10.4.2016

kuvaterveiset messumatkalta



Käsityömessuilla on helppoa hullaantua ostoksille. Tällä kertaa Jyväskylässä.


Paluumatkalle lähdettiin kevein mielin ja painavin kassein. 

8.4.2016

tyylinäytteitä



Alliinassa harjoittelemassa olevan Maritan tyylinäyte pirtaan pistelyssä.


Kiuruvedellä Marja harjoitteli ryijyn ompelua elämänsä ensimmäistä kertaa.

7.4.2016

annaq:n kukka etsii kotia


Oskar Eleniuksen 1920-luvulla suunnittelema Kukka on komea penkkiryijy. Valmistettu vuosituhannen vaihteessa Lapinlahden käsityökeskuksessa. Tässä kuvattuna Lapinlahden Omakotinäyttelyssä kesällä 2015. 

Ryijy on uniikki mallikappale ja poistomyynnissä. Mietimme usein, mistä maailman kolkasta löytyisi uusi onnellinen koti tälle kansallisromanttiselle ryijylle. Ryijyn koko (155x300 cm) ja upea kasviaiheinen kuvio lumoavat katsojansa täysin. Ryijy matkustaisi mielellään uudelle omistajalleen vaikka maailman ääriin saakka. Tämän arvotekstiilin lähtöhinta on 6 200 eur. Tiedustelut annaq@taitoylasavo.fi. 


Etsiessäni kuvaa ryijyn suunnittelijasta, Oskar Eleniuksesta (1884-1965), löysin vain Taideteollisuuskeskuskoulussa 1920-luvulla otetun kuvan, jossa Oskar Elenius (vas.) yhdessä Edward Eleniuksen kanssa opettaa käsivarapiirrustusta oppilailleen. Olkoon tämä kuva antamassa viittettä siitä, millainen taitelija tämän ryijymallin takana on. Ryijy on suunniteltu Anna Halosen mattokutomolle. (Kuvalähde.

Suomessa kansallisromantiikan syntyyn vaikutti kansallinen herääminen 1800–1900-lukujen vaihteessa. Tuolloin etsittiin suomalaisuuden juuria kirjallisuudessa, käsityötaiteessa, kuvataiteissa ja musiikissa. Aiheet saatiin Kalevalasta, kansankulttuuristamme ja suomalaisesta luonnosta. Arkkitehtuurissa käytettiin koristeaiheina eläimiä ja kasvillisuutta. Myös Suomen historiasta etsittiin aiheita. Kansallisromantiikka näkyi vahvasti myös sisustustekstiileissä erilaisena kasvi- ja eläinaiheisina kuvioina. (Lähde sisustuswiki.)


5.4.2016

ilopilleri


Matto voi olla myös pikkumatto. 
Pirteää pinkkiä ja veikeä kuvio.
Vaatehuoneeseen ilopilleriksi.

4.4.2016

ryijyt matkaavat


AnnaQ ryijymme kulkevat vuosittain ristiin rastiin Suomea. Ne ovat suosittua näyttelytavaraa muille taitoyhdistyksille, jälleenmyyjille sekä museoille. Näyttelyt lisäävät ihmisten kiinnostusta ryijyjä kohtaan ja tuovat meille lisää tilauksia. 

Ryijyt lähetetään yleensä matkahuollon kautta, mutta joskus ne pääsevät kulkemaan kätevämmin myös henkilöautossa. Maaliskuun lopussa ne palasivat kotiin Audin peräkontissa Kenkäveron näyttelystä Mikkelistä. 

Ryijyt ovat huolellisen varastoinnin ja kuljetuksen ajan siisteissä, sinisissä suojapusseissaan. 

1.4.2016

taitopajassa


Taitopajassa ohjaamme sinut työsi alkuun. Materiaalit ja työvälineet löytyvät meiltä. 

Kuvassa on valmistumassa kahden iisalmelaisen naisen voimin iso seinätekstiili märkähuovuttaen.




Viime vuosien tilastot kertovat, että taitopaja-asiakkaamme ovat suurelta osin kangaspuiden käyttäjiä, sillä muissa käsityötekniikoissa ja -teemoissa on siirrytty OK-opintokeskuksen tukemaan kurssitoimintaan. 



Vuonna 2015 Lapinlahden ja Pielaveden käsityökeskuksissa oli kutojia edellisvuotta enemmän. Iisalmen ja Kiuruveden luvut pysyivät entisellä tasollaan. Ja kangaspuilla kudottiin eniten marraskuussa.

Vuonna 2015 taitopajoissamme kävi yhteensä 3060 asiakasta. 

Tavataan kursseilla ja taitopajoissa!