4.12.2017

Iisalmen Sanomat 3.12.2017


"Halusin tehdä hauskan ja kevyen, kaikille sopivan päähineen. Se sopii kaikenikäisille, naisille, miehille ja lapsille. Päähinettä voi muotoilla esimerkiksi neulalla kiinnittämällä." 
Näin kertoo pielavetinen Paula Toivainen, jonka suunnittelema ja toteuttama neulepipo voitti Taito Ylä-Savon Kiuruveden käsityökeskuksen järjestämän Suomi 100 - päähine kilpailun."

Voittopiposta kootaan tekemispaketti, joka sisältää ohjeen ja langat. Tekemispaketti tulee myyntiin käsityökeskuksiin vuoden alussa.

26.10.2017

Tähtihetkiä Lähikäsityömessuilla 2017






















Lähikäsityömessut 20.-21.2017 kokosivat jälleen tänä vuonna 1500 ihmistä yhteen. Erityiskiitos virkkuri Molla Millsille vierailusta - sekä suurkiitokset talkoolaisille ja kaikille yhteistyökumppaneille. Kiitämme runsaslukuista messuyleisöä siitä, että viihdyitte messuohjelmamme parissa. Tästä on hyvä jatkaa käsityökeskusten arkista, asiakaslähtöistä aherrusta!

Kuvat: Iisa Manninen




11.8.2017

Ilmoittaudu suosittuun käsityöretriittiin


Oletko erkaantunut virkkaamisesta tai kaipaatko uusia ideoita? Tule verestämään taitoasi tai oppimaan uutta neljännen kerran järjestettävään käsityöretriittiin. 

Tällä kertaa teemana on virkkaus kaikissa monimuotoisuudessaan. Voit valita opetteleletko palavirkkausta, kuviovirkkausta (kahdella eri tavalla), uudenlaista pom-pom virkkausta tai ns. vapaavirkkausta, joka ei aseta rajoja eikä sääntöjä luovuudellesi. Eikä kukaan estä sinua virkkaamasta vaikka näitä kaikkia. Käsityöretriitissä ollaan tänä syksynä siis ranteita myöten langoissa ja kahlataan innostavissa ideoissa. 

Kokoonnumme tällä kertaa Hyvölänniemen leirikeskukseen Kiuruvedelle. Leirikeskuksesta on kaupungin keskustaan noin 3 km. 
Tule tutustumaan uusiin ihmisiin, ottamaan itsellesi ja lempiharrastuksellesi aikaa, tekemään käsillä, saamaan toisilta hyviä vinkkejä ja valmistamaan toisten seurassa omaa neulettasi, virkkaustasi, punontatyötäsi tms. Ota siis keskeneräinen käsityösi mukaan. Ja jos haluat jakaa omia virkkausideoitasi, täytä vaikka toinen matkalaukullinen omilla valmiilla virkkauksillasi. 

Ohjelmassa myös pieniä yllätyksiä, joihin voit halutessasi osallistua.

Käsityöretriitissä ei ole keittiövuoroja eikä muita velvoitteita. Tule paikalle lauantaina klo 10 mennessä. Sunnuntaina tilat ovat käytössämme klo 17 asti. 

Hinta 149 eur/henkilö sisältää ohjelman, majoituksen (2-3hh) ja ruokailut. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Eijalle p. 040 596 0521 tai eija.rasanen@taitoylasavo.fi. 

Ilmoittautumalla heti varmistat, että mahdut tähän suosittuun viikonloppuun mukaan. Kiuruvetisille, jotka eivät halua majoitusta, hinta on 119 eur/hö. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään infokirje ennen tapahtumaa. 

26.7.2017

syysesite ilmestyy pian


Syysesitteet ovat viimeistä fiksailua vaille valmiit.

Meillä on tulossa valtavan mielenkiintoinen syksy, joka houkuttelee jälleen tekemään kaikkea ihanaa omaan kotiin tai lahjaksi.

Voit poimia jo nyt itsellesi parhaimmat palat kalenteriisi, sillä käsityökeskusten syksy löytyy jo nettisivujemme Käsityökeskuksissa tapahtuu sivulta.


Aurinkoinen ilme syysesitteen keskiaukeaman banneriin tulee kuvasta, joka on otettu Kurkisen Helenan viime keväänä Alliinassa kutomasta shaalista. Shaali huokuu lempeän lämmintä värienergiaa.





18.7.2017

Kiuruveden kesänäyttely 2017



Kiuruveden käsityökeskuksen alakertaan kootussa kesänäyttelyssä kurkistetaan tänä kesänä aikojen taa ja vertaillaan menneitten vuosikymmenten käsitöitä nykypäivään. 

Näyttelyn nimi on Käsityön kiertokulku sadan vuoden ajalta


Tuohikontit ja -vakat muodostavat kauniin asetelman. 


Lähes sadan vuoden ikäiset kankurin sukkulat on aseteltu nätisti lähes yhtä vanhan räsymaton päälle. 


Rukki seisoon näyttelytilan nurkassa kuin kiuruvetisessä tuvassa monta vuosikymmentä sitten. 


Aikaratas siirtyy vähitellen sinivalkoiseen nykyaikaan. 


Kierrätyskäsityöt edustavat nykyaikaa myös.


Eri aikakausien tyylit näkyvät käsitöissä, jotka ovat syntyneet kiuruvetisten taitajien käsissä.


Piikkilankakranssi henkii nostalgiaa. 


Näyttely on katsottavissa Kiuruveden käsityökeskuksen alakerrassa heinäkuun ajan. 

Kiuruvesi -lehti 5.7.2017



Kesätoimittaja Mariannan tekemä juttu Kiuruveden käsityökeskuksen kesänäyttelystä ilmestyi paikallislehteen muutaman päivän kuluttua haastattelusta ja kuvaamisesta. 



15.7.2017

Iisalmen Sanomat 14.7.2017


"Yksi kesäloman tavoitteista on saada ajatukset pois työstä ja etenkin työstressistä. ""Olen oppinut itsestäni sen, että parhaiten lataan aivoakkuni tekemällä jotain, mitä en vielä osaa. Silloin touhu vaatii sen verran keskittymistä, ettei kapasiteettini riitä normaaleista huolehtimisista murehtimiseen"", pohtii Johtamisaktivisti Iisalmen Sanomien verkkosivun blogisti Toni Hintikka. 

Onnistuisko tämä mattoja kutomalla?"

Toimittaja Innimari Hyvärisen pohdintaa Iisalmen Sanomien pääkirjoituksessa 14.7.2017.


Iisalmen Sanomat 13.7.2017



"Iisalmen käsityökeskus Alliinassa on käynyt matonkutojia tasaiseen tahtiin. (...) 
Itä-Suomen yliopiston rehtori, KT Outi Sipilä kertoo kutomisen vaikutuksia kehoon ja mieleen. -Räsymattojen kutominen on monipuolista liikuntaa, kurotetaan laittamaan kudetta, poljetaan, ja koko kroppa on liikkeessä. Ollaan rennosti, hartioita ei tarvitse jännittää. 
- Kutominen kehittäää silmä-käsikoordinaatiota ja on hyväksi aivojen terveydelle, koska kangaspuita käytellessä liikutellaan montaa jäsentä eri tavalla, Sipilä tarkentaa. 
Käsillä tekemisestä saa hyvän fiiliksen, tekee jotain konkreettista. Kutoessa keskittyy tekemiseen ja rauhoittuu omaan tunnetilaan, jatkaa Sipilä kutomisen psyykkisistä vaikutuksista ja lisää: 
- Suunnittelun palo ja värien kanssa touhuaminen ovat hyväksi mielelle."


3.7.2017

Iisalmen Sanomat 3.7.2017


"Syksyllä kuudennen luokan aloittava Heidi Nissinen, 12v, on näppäräsorminen käsitöiden harrastaja. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt jo saada harrastuksestaan tunnustusta. Käsityökeskus Alliinassa Heidille luovutettiin juhannusviikolla Iisalmen Naisten Säätiön myöntämä stipendi."


"Heidi näyttää raidallista mattoa, jossa kirkkaan iloiset kesäiset värit. - Tämän maton tein toka ja kolmosluokan kesälomalla kudontakurssilla. Se onnistui mielestäni hyvin."

"Parasta käsitöissä on tekeminen ja onnistuminen. Onnistumisesta tulee hyvä tunne varsinkin, jos työ on tuottanut hankaluuksia."

"Heidi opiskelee uusia kädentaitoja käsityökeskus Alliinan järjestämässä taiteen perusopetuksessa, joka noudattaa vuosittain opetussuunnitelmaansa."


29.6.2017

Pielavesi-Keitele lehti 28.6.2017


"Kesään voi valmistautua monella tapaa. Yksi niistä on valeampiaispesän värkkääminen." 

Mariannen laatima ohje Pielavesi-Keitele lehdessä 28.6.2017.

26.6.2017

tervetuloa inspiroitumaan



Meillä käsityökeskuksissa voi pistäytyä ihan ilman asiaakin. 
Meillä ilmestyy jatkuvasti uusia ideoita esille ja näytille. 
Niistä inspiroidut oman käsityön tekemiseen. 


Esimerkiksi tämä Helenan virkkaama, pirtsakka kesälaukku löytyy Kiuruvedeltä...


.. ja tämä Eijan värikäs palavirkkaus Alliinasta Iisalmessa.

Ja kun innostut, myymme mielellämme langat ja ohjeet. 
Ehkä valmiin työnkin. 
Sekä esittelemme tulevat kurssimme.

5.6.2017

riemua ja naurua 18.12.2006



Bongasin tämän hauskan pikkujutun meidän ja Kuopion yhteisestä asiakaslehdestä vuodelta 2007. 

Käsityökeskuksessa tutustut paitsi uusiin ihmisiin, 
niin saatat törmätä myös lapsuudenaikaiseen koulukaveriin 😃