27.2.2017

tiesitkö meidän taiteen perusopetuksesta?


Taito käsityökoulu antaa vuodesta toiseen etenevää käsityön taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Opetussuunnitelman perusteena on laaja oppimäärä. 


Käsityökoulu tarjoaa lapselle ja nuorelle matkan mielikuvituksen ja luovuuden maailmaan, kokeilemaan, tutkimaan ja löytämään uusia elämyksiä, tietoja ja taitoja.


Käsityö ei ole pelkästään tuotteiden valmistusta, vaan materiaaleihin ja työtapoihin tutustumista sekä käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessien kokemista.


Taiteen perusopetus johdattaa lapsen ja nuoren taiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen. 


Käsityön suunnitteluprosessi sisältää monenlaista materiaalien ja työvälineiden kokeilemista ja tutkimista, ympärisön havainnointia, oman idean kehittelyä ja sen testaamista.


Esimerkiksi meillä käsityökeskus Pumpuliinan käsityökoulussa, Pielavedellä, on iso joukko innokkaita oppilaita. Marraskuussa 2016, Marianne-open ohjauksessa, oppilaat suunnittelivat ja valmistivat juttuja, jotka valmistuessaan saivat hyvin erilaiset ja persoonalliset väriyhdistelmät ja muodot.

Taiteen perusopetusta järjestetään myös Iisalmen, Kiuruveden ja Lapinlahden käsityökeskuksissa. Tarkempia tietoja kohtuuhintaisista lukukausimaksuista ja vapaista oppilaspaikoista voi kysyä myös kesken lukuvuoden käsityökouluvastaavalta, Mirja Hyvönen, puh. 050 324 3213.

Tpo-terveisin,

13.2.2017

sinivalkoista keppijumppaa


Neulo sinivalkoinen vaate jumppakepillesi.  - Se tuo keppijumppaan uutta puhtia! :-)

Tarvikket:
Harjanvarsi
Lanka: sininen ja valkoinen teetee Pallas
Sukkapuikot 3,5 mm tai käsialan mukaan
Kanavaneula

Ohje:
Luo 14 silmukkaa sinisellä langalla ja jaa silmukat 3 puikolle. Jatka sinisellä langalla, suljettuna sileänä neuleena, kunnes olet neulonut puukepin pituuden verran. Päättele. Pujota putkilo harjanvarren päälle ja ompele putkilon päät suppuun.
Ompele kanavaneulalla valkoista vinoraitaa neuleeseen silmukoita jäljitellen. Vinoraitaa on molemmissa päissä n. 45 cm verran.

Venyttele keppijumpaten hartioita ja selkääsi esim. seuraavilla ohjeilla:
http://www.kolumbus.fi/kuntoutus-karppinen/keppijumppa_kaikki.html
http://selkakanava.fi/ryhtia-rankaan-keppijumpalla

Mallin suunnittelu ja ohje,

8.2.2017

Ellin rakas perintötekstiili


Tänään kahvipöydässä jutut menivät jossakin välissä vanhoihin tekstiileihin. Ninpä jutustelun siivittämänä Elli palasi kohta Alliinaan ja käsipuolessa kiikkui kassi, josta ilmestyi meille näytille vanha, kirjottu pöytäliina. Ja se pöytäliina olikin sitten hyvin, hyvin erityinen. 

Nimittäin pöytäliina, joka on hänen äitinsä kirjoma ja vuodelta 1928. Läsnä olleet nuoret käsityökoululaiset laskivat, että liina on hurjat 90 vuotta vanha. 

Liina veti meidät melkein sanattomaksi. Kasviaiheinen, taidokkaasti kirjottu iso kuvio kiertää liinan reunoja. Kirjontalangat ovat säilyttäneet värinsä vuosikymmenten saatossa hyvin. Ja Ellin mukaan tätä siistiä perintötekstiiliä käytetään yhä heidän perhejuhlissaan. 

Kiitos Elli tämän perintötekstiilin esittelystä ja tarinan jakamisesta.

7.2.2017

Käsityömatka Tukholma - Taalainmaa matkaohjelma to-su 25.-28.5.2017 (4pv)



Matkaohjelma:

To 25.5.2017 
Matka alkaa Kiuruvedeltä klo 9.30 jatkuen Iisalmen, Lapinlahden, Siilinjärven jne. kautta Turkuun. Matkan aikana mahdollisuus osallistua pieneen taitopajaan. Matkan varrella myös virkistäviä taukoja sekä ruokailu (omakust.). Turkuun saavuttuamme käymme ihastelemassa Aurajoen rannan Knit`n`Tag ympäristötaideteoksiin. Sen jälkeen siirrymme Viking Grace laivaan, joka lähtee Turusta klo 20.55. Majoittuminen hytteihin. Risteilyohjelmaa. 

Pe 26.5.2017
Meriaamiainen laivalla (sis. hintaan). Saapuminen Tukholmaan klo 6.30 paikallista aikaa, jolloin poistutaan laivasta. Tukholmasta jatketaan kohti Ruotsin sisäosia ja Taalainmaata. Puolen päivän maissa saavutaan Sundborniin, jossa vierailu mm. kuuluisassa Carl ja Karin Larssonin taiteilijakodissa. Täällä taiteilija maalasi tunnetuimmat teoksensa lapsistaan ja vaimostaan arkielämän keskellä. Kylän paanukirkossa on Larssonin maalaama alttaritaulu. Sundbornissa ruokailemme (omakust.) sekä käymme myös muissa alueen nähtävyyksissä. 
Illasta suunnataan Borlängeen, jossa majoittuminen hotelliin. 

La 27.5.2017
Lauantaina hotelliaamiainen (sis. hintaan) ja huoneiden luovutus. Paluu Tukholmaan, jossa alkuun vierailu yhdessä Tukholman suosituimmista kohteista eli ABBA museossa. Museo esittelee yhden maailman menestyneimmän bändin vaiheita. Esillä mm. paljon ABBAn käyttämiä ateljeetyönä tehtyjä esiintymisasuja, jotka varmasti puhuttavat katsojaa. 
Museovierailun jälkeen ruokailemme läheisessä ravintolassa (omakust.) ja seuraavana opastettu Tukholman kiertoajelu. Kierroksella nähdään mm. trendikkäät Djurgårdenin ja Östermalmin kaupunginosat sekä vanha kaupunki kuninkaanlinnoineen. Kierros päättyy Stadsqårdenin satamaan. 
Viking Gabriella lähtee Tukholmasta klo 16.30. Majoittuminen hytteihin. Risteilyohjelmaa. 

Su 28.5.2017 
Meriaamiainen laivalla. Saapuminen Helsinkiin aamusta. Kotimatka alkaa ja paluu lähtöpaikoille. Matkalla virkistäviä taukoja ja ruokailu (omakust.).


Matkan jäsenhinta 395 eur, ei-jäsen 430 eur. (Edellyttää 36 osallistujaa.) 

Hintaan sisältyy:

  • Bussimatkat em. ohjelman mukaan.
  • Laivamatka Turku_tukholma sekä Tukholma-Helsinki B2 luokan hytissä majoittuen
  • Majoitus hotellissa 2hh:ssa (1hh lisämaksu 80 eur/3yötä)
  • Meriaamiainen laivalla (2) sekä aamiainen hotellissa
  • Opastettu vierailu Carl ja Karin Larssonin taiteilijakotiin, pääsylippu ABBA museoon
  • Opastettu Tukholman kiertoajelu (2h)
Hintaan ei sisälly: matkustajavakuutus, muut laivaruokailut. Matkan vastuullinen järjestäjä Matka-Mainio Oy, Nilsiä.

Matkalle mukaan kuvallinen henkilötodistus. Laivayhtiölle tarvitaan syntymäaika (ppkkvv). Lisätietoa laivoista ja laivayhtiöstä www.vikingline.fi.

Lisätietoja ja ilm. 21.4. mennessä Eija / 040 596 0521 tai eija.rasanen@taitoylasavo.fi.